Monia eläimiä koulutetaan aina pennusta saakka olemaan elokuvatähtiä. Valitettavasti niistä ei kuitenkaan kaikista kasva tähtiä, vaan monet jäävät keskivertonäyttelijöiksi. Eläimen kouluttaminen elokuvaan vaatii paljon aikaa ja osaavat kouluttajan kädet. Ja mitä vaarallisempi eläin, sitä kokeneempi kouluttaja tarvitaan. Muutamista eläimistä on kasvanut Hollywood -tähtiä:
- Bart
Bart oli yhdysvaltalainen kodiakinkarhu, joka eli 33-vuotiaaksi. 1980-luvulla siitä alettiin kouluttaa näyttelijää, ja se esiintyikin useissa elokuvissa villikarhuna, minkä vuoksi sitä voidaan pitää kaikkien aikojen kuuluisimpana karhuna. Bart oli täysikasvuisena 290 cm:n pituinen ja painoltaan 816 kg. Bart-karhu vieraili vuoden jopa 1998 Oscar-gaalassa, sillä sen elokuvat olivat vaikuttavia ja yleisö oli lumoutunut. Bart kuoli syöpään kotonaan Utahissa vuonna 2000.
- Rin Tin Tin
- Keiko
Keiko-valas elokuvasta Free Willy ansaitsi 36 miljoonaa dollaria. Keiko esiintyi vain yhdessä roolissa yhdessä elokuvassa, mutta tienasi enemmän kuin monet ihmisnäyttelijät koko elämänsä aikana. Keiko päästettiin takaisin vapauteen vuonna 2002, ja se kuoli Norjassa vuonna 2003.
- Crystal
Crystal-apina on ehdottomasti yksi kuuluisimmista eläinnäyttelijöistä. Se tienasi huimat 12 000 dollaria per jakso, jossa se esiintyi. Crystal on tuttu muun muassa Night at the Museum -elokuvasta, kuten myös 19:sta muusta elokuvasta ja sarjasta.
- Golden Cloud
Golden Cloud oli oikea lännenhevonen. Hevonen esiintyi lukuisissa elokuvissa ennen kuin Roy Rogers osti sen ja antoi sille uuden nimen, Trigger. Monilla cowboylla oli hankaluuksia kouluttaa hevosiaan, mutta tämä ei ollut ongelma Roylle ja Triggerille. Trigger oli erilainen. Tämä hevonen osasi tehdä yli sata temppua, mukaanlukien takajaloillaan kävelyn sekä Roy Rogersin sidottujen käsien avaaminen. Kaikki käskyt annettiin tälle hevoselle äänikäskyinä, mikä tekee Triggerin osaamisesta entistäkin ihmeellisempää.