Kauhuelokuvat ovat toisille ihmisille intohimo ja toisia ne hirvittää niin, että niitä ei pysty katsomaan. On kuitenkin olemassa kauhuelokuvia, joita kaikkien tulisi katsoa, piti niistä tai ei. Tällaiset kauhuelokuvien klassikot ovat todella hyvää viihdettä jokaiseen leffailtaan ja monet näistä elokuvista on nähtävissä eri striimaus palveluista, koska näissäkin suositaan klassikkoelokuvia, jotka ovat katselijoiden suosiossa.

Kaikkia kauhuelokuvia ei saa nähdä pelottavina elokuvina, mistä saa painajaisia, vaan monet niistä ovat taidonnäytteitä niin näyttelijöiden kuin elokuvan tekijöiden osalta. Tämä pätee varsinkin klassikkojen osalta, koska ne on tehty aikana, jolloin pasianssi oli suosituin peli niin kotona kuin tietokoneella ja jolloin ei efekteillä hirveästi pystytty tekemään elokuviin hienoja tehosteita. Useimmat tehosteet tehtiin oikeiden näyttelijöiden ja maskeeraajien avustuksella.

Night of the living Dead

Georg Romeron vuonna 1968 ohjaama elokuva Nigh of the Living Dead, on yksi kauhuelokuva klassikko, jossa seitsemän ihmistä jää vangiksi taloon, johon hyökkää yhtäkkiä suuri määrä lihansyöjä zombeja. Tässä puolentoista tunnin pläjäyksessä tunnelma kohoaa alun rauhallisesta menosta ahdistavaksi, kun elokuvan päähenkilöt yrittävät selvitä yhdessä yksinäisessä talossa. Elokuvassa on myös käytetty animaatiota, joka siihen aikaan oli hyvin vaikuttavaa tekniikkaa. Tämä elokuva oli muutenkin ensiaskel uudenaikaiselle kauhuelokuva maailmalle, josta on kehittynyt monta erilaista elokuvagenrejä. Night of the Living Dead oli myös Romeron ensimmäinen kuudesta Dead elokuvasta.

Dead elokuvat kehittyvät

Kaikki kuusi Dead elokuvaa seurasivat kuolleiden armeijan epidemian kehitystä ja etenemistä eri paikoissa ja eri ajankohtina. Elokuvat antoivat kuvan epätoivosta ja yrityksestä selvitä epidemian keskellä. Myöhemmin elokuvista alettiin tehdä myös uusinta versioita, niiden suosion takia. Uusimmat elokuvat 200-luvulla seurasivat alkuperäisten elokuvien ajatusta vaikka monet niistä olivatkin jo hyvin kaupallistettuja. Suositut versiot tehtiin uudelleen vanhoista elokuvista 90-luvulla, jotka olivat monien vuosien ajan kauhuelokuvien hittejä.

Psycho

Psycho elokuva on myös yksi historian kuuluisimmista kauhuelokuvista, joka kertoo motellin pitäjästä, joka murhaa asiakkaitaa motellissa. Tämä Hitchcockin vuonna 1960 ilmestynyt klassikko on yksi katsotuimmista kauhuelokuvista, josta on myös tehty monia uusia versioita, parodioita sekä siihen perustuva sarjakin. Se on inspiroinut myös monia muita elokuvia.

Muita klassikoita

Samoilla vuosikymmenillä on ilmestynyt useita klassikko elokuvia, jota ei kannata ohittaa. Näitä ovat esimerkiksi Rosemary’s Baby, Manaaja ja Carrie. Näiden vuosikymmenien jälkeen kauhuelokuvat ovat edelleen lisääntyneet ja varsinkin 80-luvulla kauhuelokuvia tuli ulosa kasakaupalla ja silloin on ilmestynyt kuuluisat painajainen Elm Streetillä sarjat, Perjantai 13. päivä elokuvat ja monet muuta kauhuelokuva sarjat. Ei kannata siis jäädä kotiin makoilemaan vaan kannattaa lähteä lähimpään elokuvavuokraamoon etsimään klassikko kauhuelokuvia. Näitä elokuvia voi myös löytää netistä ja osa niistä kuten Night of the Living Dead löytyvät ilmaiseksi kokonaisina ja ovat katsottavissa suoraan internetistä.