Eläimet tekevät erinomaista työtä näytellessään elokuvien pääosissa. Oli elokuva sitten klassikko tai ei, eläimet ovat elokuvissa rakastettavia ja viihdyttäviä. Eläinaiheisia elokuvia voivat katsoa niin lapset kuin aikuisetkin ja kaikki katsojat saavat elokuvista irti eri asioita. Maailman tunnetuimpia eläinelokuvia ovat muun muassa:

  • Babe -urhea possu

babe-urhea-possuBabe on australialainen elokuva Babe-nimisen possun seikkailuista pienellä maatilalla, jota hoitavat maanviljelijä Arthur Hoggett sekä Esme Hoggett. Elokuvassa eläimet pystyvät puhumaan toisilleen, mutteivät ihmisten kanssa. Vuonna 1998 elokuvalle tehtiin jatko-osa Babe suurkaupungissa. Elokuva oli ehdolla seitsemään Oscar-palkintoon, mukaan lukien parhaan elokuvan palkintoon, vaikka hävisikin sitten Braveheartille.

  • Beethoven

Tämä ihana berhandinkoiran tähdittämä elokuva ilmestyi vuonna 1992 ja on maailmanlaajuisesti tunnettu ja rakastettu koko perheen keskuudessa. Elokuva on klassikko, ja pääosaa esittävä Beethoven-koira tekee hyvää työtä.

Elokuvassa koirapentue varastetaan eläinkaupasta, mutta yksi berhandilainen pakenee ja löytää tiensä Newtonien kotiin. Vaikka perheen isä ei halua koiraa vastuulleen, Beethoven on tullut jäädäkseen. Koira auttaa lapsia heidän ongelmiensa kanssa. Elokuva on täynnä vaiheikkaita seikkailuja.

  • Cujo

Cujo on yksi harvoista eläinaiheisista kauhuelokuvista. Cujo on vuodelta 1983 oleva Stephen Kingin romaaniin perustuva elokuva, jonka pääosassa nähdään berhandinkoira.

Cujo on elokuvan alussa ystävällinen ja leikkisä koira, kunnes raivotautinen lepakko puree sitä kuonoon. Raivotauti tarttuu Cujoon ja tekee koirasta vaarallisen.

Cujo sai ilmestymisaikaansa vaihtelevia arvosteluja, mutta on sittemmin kerännyt seuraajia ja katsojia maailmalaajuisesti.

  • Shiloh

Shiloh ilmestyi vuonna 1996, ja on yksi ihanimmista eläinaiheisista elokuvista. Kaltoin kohdeltu koira pakenee omistajansa luota ja tapaa pojan nimelta Marty. Shiloh seuraa poikaa kotiin, mutta Shilohin ei anneta jäädä pojan luo. Marty tekee Shilohille suojan mäen huipulle ja vieraillee sen luona päivittäin. Koira ja poika tulevat läheisiksi. Shiloh ja Marty joutuvat seikkailuihin Shilohin entisen omistajan löytäessä sen ja Martyn yrittäessä lahjoa omistaja antamaan Shiloh hänelle. Shiloh on saanut kaksi jatko-osaa.

Muita maailmanlaajuisesti tunnettuja elokuvia, joissa nähdään pääosassa eläinnäyttelijöitä, ovat muun muassa Old Yeller, Karhu, Musta Ori, Iron Will ja Max.